Heräsin, kun Nell koputti oveen vähän kahdeksan jälkeen ja ilmoitti, että nyt pitäisi olla jo syömässä. Muuten hyvä, mutta miksi minä kuulen tästä vasta nyt? Nell sanoi lähettäneensä eilen Line-viestin ja näin oli myös tapahtunut. Hän oli kuitenkin lähettänyt sen keskellä yötä sen jälkeen, kun olin jo nukkumassa. Nell ei ollut ollenkaan iloinen.
Kävin suihkussa ja puin viidakkovaatteet päälle. Oletin, että lähtisimme viidakkoon. Tämä oli kuitenkin tarpeeton toimenpide tässä vaiheessa, sillä söimme vasta aamupalaa. Havaitsin kerrankin nukkuneeni hyvin. Huoneeni ikkuna oli ollut miellyttävästi avoinna, ja tuulettimen lähettämä tuulenvire teki nukkumisesta varsin mukavaa. Pidän tästä paljon enemmän kuin junien ylitehokkaasta ilmastoinnista.
Tiedustelin viidakkoreissun määränpäätä. Se oli kuulemma jokin vuorennysä, jolla kasvoi Nellin himoitsemia mustikoita.
Saimme paikalle kaksi opasta, ja minä, Nell ja Wat lähdimme matkaan lava-autolla. Ajoimme melko pitkän matkan kiemurtelevia teitä pitkin ja pysähdyimme lopulta pienen virran varrelle. Lähdimme tästä sademetsään. Tämä se oli todellista sademetsää: joka ainoa pinta oli sammalen peitossa ja kasvustoa oli useassa eri kerroksessa niin että ilman viidakkoveistä olet mennyttä miestä. Oppailla onneksi oli sellaiset. Vaikka Khao Luang oli myös periaatteesa sademetsässä, tässä paikassa elämän määrä kuutiometriä kohden oli ihan omalla tasollaan.
Matkustimme jokea pitkin ylävirtaan. Ylitimme joen. Ylitimme joen uudestaan. Ylitimme sen taas uudestaan. Tajusin, että käytännössä kävelimme itse joessa. Tämä ei ollut ollenkaan miellyttävää. Joessa oli niljakkaita kiviä, joilla nämä kahelit kävelivät ilman mitään huolta huomisesta, ja minulle ne tuottivat suuria vaikeuksia. Pidän itse tällaista kävelyalustaa ehkä vaarallisimpana mahdollisena, ja etenin hyvin varovasti. Nell ei ollut tyytyväinen, hänen mielestään olin liian hidas.
Maasto kuitenkin muuttui. Nousimme joen pohjalta ylös, ja aloimme kiivetä jyrkkää rinnettä pitkin vuorelle. Yhtäkkiä se olikin Nell, joka oli hidas. Hyvin hidas. Minulle nousu ei sen sijaan tuottanut juurikaan vaikeuksia. Välillä näinkin päin!
Oppaat eivät tietääkseni puhuneet sanaakaan englantia. Onnistuin kuitenkin vaihtamaan heidän kanssaan muutaman sanan thaiksi. Nuorempi opas näytti kenkiään, jotka olivat periaatteessa vain ohuet muovikuoret sukkien päällä, ja sanoi niiden olevan kevyet ja siksi hyvin maastoon sopivat.
Vanhemman oppaan veitsi herätti kiinnostukseni. Se oli malesialainen parang, josta luin John Wisemanin Retkeilijän Selvitymisoppaasta kaksikymmentä vuotta sitten. Kuulemma erinomainen vehje juuri tällaisiin tilanteisiin, ja ymmärrän kyllä miksi. Terän keskiosa sopii kirvesmäiseen hakkaamiseen, lähellä kahvaa oleva osio tarkkaan työhön. Parangin voi ilmeisesti ostaa kylästä kolmellasadalla bahtilla. Jos mahdollista, yritän hankkia sellaisen. Niitä on kuulemma eri kokoisia.
Kun pidimme hetken taukoa, opas teki kepin minulle ja Watille. Nell ei halunnut.
Matkalla ei tullut vastaan lainkaan iilimatoja. Tämän sanottiin johtuvan siitä, että kävelimme vanhaa tukkitietä/polkua pitkin, joka oli luonnonvaraisille eläimille liian jyrkkä. Iilimadot eivät siis viihtyneet alueella, koska niille ei ollut ruokaa. Hyttysiä tosin oli senkin edestä.
Parin tunnin kipuamisen jälkeen pääsimme paikkaan, jossa oli selvästi joskus ollut jonkinlainen leiri ja söimme välipalaa. Jatkoimme pian huipulle.
Jossakin vaiheessa havaitsin, että piikkipalmujen ja sammalen peittämien giganttisen Dipterocarpus-puiden tilalle oli tullut matalia mustikkapuita. Jahka Nell ehti paikalle, hän oli hyvin tyytyväinen. Lisäksi paikalta oli loistava näkymä ympäröiville vuorille ja laaksoihin. Tämä se vasta oli viidakkoa: valtavia puita loppumattomana merenä joka suunassa, osassa vihreät lehdet, osassa sinertävämmät. Joka suunnasta kuului kaskaiden siritystä.
Nell keräsi mustikankukkia ja mustikoita. Wat ei kerännyt mitään, mutta sen sijaan piirsi kuvia: hänellä on vihko, johon hän on käsin piirtänyt näkemiään kasveja ja kirjoittanut muistiinpanoja. Se oli varsin hieno. Nell tiputti puhelimensa, ja sen näyttö hajosi.
Söimme huipulla kunnon ruokaa eli kanaa ja riisiä, ja näin muutamia ilmieläviä kannukasveja. On jokseenkin hämmentävää nähdä noin vain puussa killumassa sellainen kasvi, joita on tottunut näkemään lähinnä kasvitieteellisissä puutarhoissa.
Mustikkapuiden oksastoissa killui muutamia sanomalehtipaperin värisiä muurahaispesiä, joissa pesi melko suuria punaisia muurahaisia. Wat kertoi niiden syövän lihaa ja pesien koostuvan toukkien erittämästä silkistä. Mainitsin ohimennen, että Suomessa on joskus talvella tapana tehdä kiusaa ihmisille ravistamalla puuta jonka alla toinen seisoo niin että tämä saa lumet niskaansa. Wat kertoi, että Thaimaassa tehdään samoin, mutta muurahaispuiden kanssa. Ennen lähtöämme näimme myös epämääräisen kasan, jonka Wat tunnisti rytökärpän ulosteeksi.
Laskeuduimme vuorelta, joka oli varsin helppo tehtävä. Maassa oli niin valtavan kokoisia Dipterocarpus-runkoja, että tunsin olevani pikemminkin Pandoralla kuin Thaimaassa. Alueen papukaijat pesivät kuulemma kyseisissä puissa mielellään, koska ennen kaatumistaan ne lahoavat pystyyn ja niihin muodostuu sopivia pesäkoloja.
Pääsimme takaisin joelle, ja yritin parhaani mukaan räpiköidä sitä pitkin alajuoksuun. Yhä mukanani kantamani keppi teki tästä vähän helpompaa (melkoinen tuskien taival se silti oli), ja päätin hankkia hiilikuituisen kepin tai kaksi vakiovarusteeksi itselleni. Jo Khao Luangilla havaitsin keppien tarpeellisuuden, kun jouduin ottamaan turhan usein tukea puista ja pensaista, jotka olivat potentiaalisesti myrkyllisiä, lahoja ja/tai piikikkäitä. Silloin mieleeni ei tosin jostain syystä juolahtanut ratkaista ongelmaa kävelykepillä.
Joessa rämpimisen jälkeen pääsimme takaisin autolle ja ajoimme takaisin tutkimusasemalle. Väliajalla kävimme kuitenkin paikassa, jossa oli iso kivi, piikkilanka-aitaa, aidan takana tie ja korkea torni. Tornissa oli mies konekiväärin kanssa komposiittikypärä päässä. Yksi opas karjaisi aidan toiselle puolelle ”SALAAM ALEIKUM”, mutta en kuullut, saiko hän vastausta. Kivessä puolestaan oli toisella puolella teksti ”Malaysia” ja toisella ”Thailand”. Kaikesta tästä päättelin suuressa viisaudessani meidän olevan Thaimaan ja Malesian rajakivellä. Ehkä jopa hivutimme hieman varvasta rajan yli.
Meillä oli noin puolitoista tuntia rentoutumisaikaa, jonka jälkeen söimme illallista. Illallisen valmistuksen yhteydessä näin keittiörakennuksen takana olevan juovavaraanin (เหี้ย, hia), joka istui muina varaaneina keittiöstä tulevassa jätevesivirrassa ja ilmeisesti etsi ruuantähteitä itselleen. Wat kertoi, että Bangkokissa nämä komeat liskot syövät rottia. Rottia siinä kaupungissa onkin niin paljon, etteivät liskot takuulla jää nälkäiseksi. On tosin vähän vaikea kuvitella tätä varsin hitaasti matelevaa eläintä saalistamassa mitään nopealiikkeistä, mutta ehkä sillä on piileviä voimia.
Iltaruuan jälkeen meidät laitettiin katsomaan englanninkielistä puolentoista tunnin esitelmää alueen luonnosta. Thaimaassa esiintyy kuulemma 1040 lintulajia, 286 nisäkäslajia, 170 sammakkoeläinlajia ja 350 matelijalajia. Täällä Thaimaan ja Malesian rajalla Sankalakhirin vuoristossa, joka muodostaa vaivaisen prosentin maan pinta-alasta esiintyy 367 lintua, 154 nisäkästä, 65 sammakkoeläintä ja 121 matelijaa. Näimme riistakamerakuvia, joita alueella oli otettu. Niissä näkyi esimerkiksi rytökärppä, piikkisika, karhu, suuri harmaa kärsä ja musta pantteri.
Vertailun vuoksi Suomessa tavataan Wikipedian mukaan 482 lintulajia, 76 nisäkäslajia, 12 sammakkoeläinlajia ja 5 matelijalajia.
Illalla könysimme vielä tutkimusaseman ympäristössä lamppujen kanssa. Havaitsimme jättiläismuurahaisen ja yöperhosen imemässä jonkin maahan pudonneen pienen hedelmän sisältöä. Näimme paljon sammakoita, yhden hienon valkoisen kotilon ja muutamia gekkoja. Yksi gekko tipahti talon terassin katolta niskaani ja pudotti häntänsä ennen kipittämistään karkuun. Hedelmälepakko lensi melkein päin naamaani ja osoittaessani erästä puuta otsalampullani syöksyi meitä kohti kaskasparvi klusteriammuksen lailla. Ne jäivät maahan ryömimään. Wat sanoi, että ötökät tykkäävät lentää kohti valoa, koska luonnossa valonlähde tarkoittaa, ettei edessä ole mitään estettä. Hän kertoi myös, että Thaimaassa on ”sadepuita”, joiden alla tihuttaa vettä myös kuivalla säällä. Tämän ilmiön aiheuttaa puissa asuvien mahlaa juovien kaskaiden pissaaminen.
Taas on opittu paljon asioita, joista kukaan ei kertonut peruskoulussa.