Herätys oli ajastettu soimaan kello 7:20 mutta heräsin jo kymmenen minuuttia aikaisemmin jonkun siirrellessä viereisessä huoneessa tai asunnossa raskaita huonekaluja. Olin mennyt sen verran aikaisin nukkumaan, että olin varsin hyvin levännyt.
Terrrrrvetuloa matkalle Kamputsean kuningaskuntaan!
Alueen historia alkaa ensimmäiseltä vuosisadalta jaa. kun sinne perustettiin niin sanottu Funanin kuningaskunta. Se oli kaakkois-aasian ensimmäinen valtiontapainen ja oli vahvasti intialaisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Valtauskonto oli hindulaisuus. Tämä valtio oli olemassa noin 500 vuotta ja se rikastui kaupankäynnillä ja valloitti itselleen monia alueita. Ei tiedetä, minkä vuoksi Funan hajosi. Kiinalaiset aikakirjat kertovat vain, että yksi päivä Chenlan kuningaskunnasta tuli lähettiläitä, jotka ilmoittivat asuvansa Funanin alueella ja olevansa Funanin kuningaskunnan vasalleja. Vuonna 627 tämä Chenla oli julistautunut itsenäiseksi ja vähän myöhemmin kävi ilmi, että Chenla oli ilmeisesti jotenkin ottanut Funanin alueet kokonaan haltuunsa. Ei tiedetä, miten tämä tarkalleen tapahtui. Vuonna 707 tahi niillä main Chenla hajosi kahtia ns. Maa-Chenlaan sisämaassa ja Vesi-Chenlaan rannikolla. Vuonna 790 Vesi-Chenla tuli jaavalaisten valloittamaksi, mutta kauan se ei sellaisena pysynyt. Vuonna 802 Maa-Chenlan prinssi julisti itsensä pyhällä vuorella hindujumalien ruumiillistumaksi, absoluttiseksi jumala-keisariksi ja perusti alueelle Khmerien imperiumin.
Tämä imperiumi oli voimissaan 600 vuotta ja paisui isommaksi kuin Bysantti ollen suurimmillaan 900-luvulla. Se valloitti Laosin ja suurimman osan nykyisestä Thaimaasta ja Vietnamista ja jopa osia Kiinasta ja Burmasta.
Valtio oli yksi aikansa edistyksellisimmistä. Hallitsijat toteuttivat hervottoman kokoisia temppelinrakennusprojekteja, insinöörit rakensivat monimutkaisia ja tehokkaita keinokastelujärjestelmiä ja arkkitehdit suunnittelivat upeita rakennuksia. Myös hallintojärjestelmää kuvataan tehokkaaksi. Sen perusteella, mitä vähäisestä säilyneestä taiteesta on voitu päätellä (trooppinen ilmasto on tärvellyt tuolloin käytetyt kirjoitusmateriaalit jo aikaa sitten), myös alueen kulttuuri kukoisti. Rahaa siellä ei kuitenkaan ilmeisesti tunnettu. Maa kärsi usein sisäisistä valtataisteluista, mutta yhdistyi aina lopulta uudelleen. Monet kuninkaista päättivät rakennuttaa uuden pääkaupungin, ja maa on edelleen täynnä näitä monumentteja. Tunnetuin pääkaupungeista oli kuitenkin Angkor.
Imperiumi alkoi näivettyä viimeisen suuren kuninkaan Jayavarman VII:n kuoleman jälkeen vuoden 1220 tienoilla. Hänen jälkeensä rakentaminen ja uudistaminen lakkasi kuin seinään. Imperiumi pysyi kasassa vielä seuraavat parisataa vuotta, mutta menetti jatkuvasti alueitaan Siamin sotaherroille lännessä ja kärsi vietnamilaisten valloituksista idästä. Auytthayan kuningaskunnan perustaminen 1351 oli lopun alkua. Kyseisen valtion hallintojärjestelmä kopioitiin khmereiltä. Auytthayan kuninkaat ottivat hoviinsa oppineita khmer-virkamiehiä ja omaksuivat joitakin imperiumin tapoja.
Siamin sotaherrat yhdistivät voimansa Auytthayan alaisuudessa ja alkoivat suorittaa sotilaallisia erikoisoperaatioita Kambodžan alueella. Laos (kulki tuolloin nimellä Lan Xang) perustettiin puskurivaltioksi pohjoisesta tulevia hyökkäyksiä vastaan 1353. Siam hyökkäsi khmerejä vastaan useasti ja valtasi pääkaupungin 1431. Se oli aikakauden loppu.
Tämä ei kuitenkaan vielä selitä, miten yksi maailman suurimmista ja vahvimmista sivilisaatioista oli ajautunut niin surkeaan alennustilaan, että Siamin armeijat pystyivät noin vain marssimaan pääkaupungin porteille. Sanotaan, että khmerien jumalakuninkaan auktoriteetti heikkeni buddhalaisuuden leviämisen vuoksi, mutta tämä ei selitä, miksi niin ei käynyt esimerkiksi Siamissa joka oli niin ikään buddhalainen valtio. Saattaakin olla, että syynä tuhoon oli khmerien harjoittama ryöstökalastus ja luonnon tuhoaminen, tai sitten 500 vuotta toimineet kastelujärjestelmät pettivät lopulta. Seurauksena ruoka loppui ja maalla ei ollut enää mahdollisuutta ruokkia niin isoa armeijaa, että se olisi kyennyt torjumaan ulkoiset viholliset.
Seurasi pimeä aikakausi. Edes kuninkaiden nimiä yli 200 vuoden ajalta ei ole säilynyt jälkipolville. 1500-luvulla kuningaskunta alkoi taas pärjäillä, mutta Siam löi valtakunnan polvilleen ryöstämällä pääkaupungin jälleen 1590-luvulla. Sen jälkeen Kambodžalla ei ole ollut todellista valtaa. 1700-luvulla se sai olla vähän aikaa rauhassa Siamin sotiessa Burman kanssa ja vietnamilaisten sotiessa keskenään. Burma tuhosi Auytthayan, mutta yllättävänkin pian pystyssä oli uusi Siamin kuningaskunta pääkaupunkinaan Bangkok ja kuninkaanaan Rama I. Siam ja yhdistynyt Vietnam pakottivat yhdessä Kambodžan alusmaakseen, joka oli varsin helppoa, koska Kambodžan monarkkien oli vallassa pysyäkseen pyydettävä tukea jommaltakummalta tai molemmilta valtioilta. Siam pakotti tällä tavoin Kambodžan merkittäviin alueluovutuksiin.
Sitten alkoi siirtomaa-aika. Ranskalaiset taivuttelivat 1863 Kambodžan kuninkaan omaksi vasallikseen lupaamalla valtakunnalle suojelua Siamia ja kapinoivia alamaisia vastaan (molemmat hyvin konkreettisia uhkia). 1884 Ranska teki darthvaderit ja alkoi muuttaa sopimusta. Kuningas pakotettiin aseella uhkaamalla allekirjoittamaan paperi, jossa Kambodžasta tehtiin Ranskan siirtokunta ja vähän myöhemmin kuningas oli menettänyt kaiken valtansa.
Ranskalaiset rakentelivat alueella teitä ja joitakin kumipuuplantaaseja, mutta olivat enemmän kiinnostuneita Vietnamista. Toisin kuin militantit vietnamilaiset jotka riehuivat kuin viimeistä päivää, khmerit eivät juuri vastustaneet ranskalaisten toimia.
1941 Ranska asetti valtaistuimelle 18-vuotiaan prinssi Norodok Sihanoukin pitäen häntä helppona kontrolloitavana. Sitten tuli toinen maailmansota ja Japani tuli, näki ja valloitti. Sitten Japani hävisi ja ranskalaiset tulivat takaisin, mutta kuningas Sihanouk alkoi riehua ja vaati äänekkäästi itsenäisyyttä maalleen toitottaen asiaansa joka valtiovierailulla. Hän sai tahtonsa läpi: 1954 Vietnamilta pahasti turpaansa saanut Ranska vetäytyi indokiinasta. Genevan konferenessissa 1954 päätettiin, että Kambodžasta tuli itsenäinen maa.
Kuningas päätti ryhtyä pääministeriksi ja pyrki pitämään maan ainakin virallisesti liittoutumattomana. Maan poliittinen tila oli kuitenkin epävakaa. Sihanouk pysyi pääministerinä ei-niin-demokraattisin keinoin vuoteen 1970 asti kunnes sotilasvallankaappaus lopetti hänen poliittisen uransa… mutta vain väliaikaisesti.
Uusi pääministeri havaitsi maan kärsivän akuutista kommunistikapinasta ja liittoutui välittömästi amerikkalaisten kanssa. Amerikkalaiset reagoivat kommunismin leviämiseen arvattavalla tavalla: helvetinmoisella määrällä pommituslentoja. Pommeja pudotettiin yli puoli miljoonaa tonnia. Seuraukset olivat myös arvattavat, eli pommituksista taisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Monille amerikkalainen imperialismi oli syy nimenomaan tukea kommunisteja eikä päinvastoin. Amerikkalaisten pommituksiin kuoli kymmeniä- tai satojatuhansia siviilejä. Lisäksi tuhoutui valtava määrä kyläläisten taloja, omaisuutta ja maanviljelys muuttui monin paikoin mahdottomaksi räjähtämättömien pommien vuoksi. Operaatiota johti ulkoministeri Henry Kissinger, joka hyväksyi jokaisen pommituksen henkilökohtaisesti. Yksikään amerikkalainen ei koskaan joutunut tappamisesta vastuuseen, mutta Kissingerille annettiin myöhemmin ansioistaan Nobelin rauhanpalkinto.
Samalla entinen kuningas Sihanouk oli maanpaossa Kiinassa. Kiinalaiset suosittelivat uutta lähestymistapaa: liittoudu kommunistien kanssa, niin saat pitää palatsisi ja palvelijasi ja kommunistit suostuvat, koska saavat avullasi rojalistien tuen. Talonpojat kunnioittivat kuningasta yhä jumalan kaltaisena. Näin Sihanouk myös teki ja tapahtui, kuten kiinalaiset ennustivat. Sisällissota oli pitkä ja verinen, mutta kommunistit valtasivat maan kevääseen 1975 mennessä ensin Pohjois-Vietnamin armeijan ja sitten Kiinan tuella. Pääkaupungin piiritys oli erityisen väkivaltainen. Siellä oli ennen sotaa asunut 600 000 ihmistä, mutta nyt sinne pakkautui kaksi miljoonaa maan sisäistä pakolaista lisää. Kommunistit tulittivat kaupunkia tykistöllä yli vuoden ajan kummemmin siviiliuhreista välittämättä. Niin valtaan nousi järjestö, jota alettiin kutsua paikallisesti nimellä Angkar, ulkomailla Khmer Rouge eli punakhmerit. Liikkeen johtoporras oli hyvin salamyhkäinen, eikä siitä tiedetty juuri mitään. Pääsihterinä toimi entinen kansankynttilä Saloth Sar, joka alkoi käyttää johtajana salanimeä Pol Pot.
Punakhmerit alkoivat välittömästi muuttaa maata agraariutopiaksi. Tavoitteena oli tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa kaikki asuisivat maaseudulla kolhooseissa riisinviljelijöinä. Pääkaupungin valloituksen jälkeen kaikki vanhan hallinnon virkamiehet tapettiin heti ja pääkaupunki tyhjennettiin. Kansa pakotettiin kuolemanmarssille kaupungista maaseudulle riippumatta heidän fyysisestä kunnostaan. Sairaat, vanhukset, lapset, munkit ja kaikki muutkin pakotettiin kävelemään. Kymmenettuhannet nääntyivät kuoliaaksi. Jos et kävellyt, sinut tapettiin ja talosi poltettiin. Samalla tehtiin muita uudistuksia: raha ja kaikki yksityisomistus kiellettiin. Ihmiset saivat yhden vaatekerran, pyyhkeen, kulhon ja lusikan, kaikki muu kuului valtiolle, koska kukaan ei saanut omistaa enemmän kuin muut. Vallankumouksen vuoden julistettiin olevan Vuosi Nolla. Tietämys tätä edeltävästä ajasta kiellettiin kommunismin vastaisena, kirjat poltettiin ja käytännössä kaikki koulutusta vaativat ammatit lakkasivat olemasta. Lääkäreitä, lakimiehiä, kirjastonhoitajia, opettajia ja insinöörejä vainottiin, kidutettiin ja tapettiin, koska ihannekansalainen oli riisinviljelijä ja nämä koulutetut kansalaiset olivat pelkkiä loisia, jotka elivät maaseudun väestön työllä. Silmälaseja käyttävät ihmiset tapettiin, koska silmälasit saattoivat tarkoittaa henkilön harrastavan lukemista. Uskonnot kiellettiin, 95% buddhalaisista temppeleistä tuhottiin ja kymmeniätuhansia munkkeja tapettiin. Kiinalaiset, vietnamilaiset, muslimit ja muut vähemmistöt tapettiin. Sitten kommunistit alkoivat tappaa toisiaan, koska se on kommunisteilla jostain syystä tapana. Maaseudulla vallankumouspartiot tappoivat epäilyttäväksi katsomiaan ihmisiä summittaisesti yrittäen todistella omaa luotettavuuttaan ja uskoaan kommunismiin. Puolueen sisällä vainoharhainen Pol Pot teki sisäisiä puhdistuksia, joissa suuri määrä epäluotettavaksi katsottuja ihmisiä kidutettiin tunnustamaan olevansa valtion vihollisia. Heidät ja heidän perheensä ja työtoverinsa tapettiin. Satojatuhansia itäisen Kambodžan asukkaita tapettiin, koska heitä epäiltiin sisimmässään vietnamilaisiksi ja he olivat epäilyttäviä.
Maaseudulle pakotetut kaupunkilaiset eivät tienneet maanviljelyksestä mitään. Kaikki pakotettiin tästä huolimatta työskentelemään 16-tuntisia päiviä, ja monet nääntyivät kuoliaaksi. Vähäisetkin rikkeet johtivat siihen, että henkilö tapettiin. Pol Potin laskelmien mukaan kolhooseilla riisintuotannon piti kolminkertaistua aikaisempaan verrattuna, mutta vähemmän yllättäen näin ei käynyt. Lannoitteita ja koneita ei ollut riittävästi, ja koska valtio myi tästä huolimatta puolet riisistä ulkomaille, nälänhätä oli väistämätön. Malaria- ja muut lääkkeet kiellettiin kapitalistisena hapatuksena, vain kansanlääketiede oli sallittua. Muiden lääkkeiden käyttäjät tapettiin. Samalla, kun maaseudun väestö kituutti köyhyydessä, nälänhädässä ja kärsi monenlaisista sairauksista, jotka olivat olleet ennen sotaa hoidettavissa, puolue-eliitti voi tietenkin hyvin: heillä oli aina riittävästi ruokaa, bordelleja ja lupa käydä tarpeen vaatiessa Kiinassa lääkärissä.
Kaiken kaikkiaan punakhmerien tappamisvimma on vertaansa vailla koko ihmiskunnan historiassa. Kambodžan väestöstä tapettiin tai kuoli nälkään ja ehkäistävissä oleviin tauteihin 1.5 - 2 miljoonaa ihmistä eli neljännes koko populaatiosta. Lisäksi sisällissodan aikana maastoon kylvettiin valtava määrä maamiinoja, ja siellä monet niistä ovat vielä tänäkin päivänä. Miinoja pyritään löytämään metallinpaljastimilla ja opetetuilla jättiläisrotilla, mutta työsarkaa riittää.
Kuten muistamme, punakhmerien valtakausi tuli kuitenkin tylyyn päätökseen. Nelisen vuotta terrorin alkamisen jälkeen Vietnam, joka oli kyllästynyt kansalaistensa vainoamiseen molemmilla puolilla rajaa päätti poistaa ongelman poistamalla punakhmerien hallituksen. Nälkiintynyt ja huonosti varustettu Kambodžan armeija ei kyennyt vastustamaan köyhiä, mutta kokeneita ja hyvinsyöneitä vietnamilaisia joilla oli paremmat aseet ja moninkertainen ylivoima. Hyökkäys oli ohi vain kahdessa viikossa.
Punakhmerit pakenivat Thaimaan rajalla oleviin viidakoihin tehden aina välillä iskuja uutta hallitusta vastaan, eikä heitä saatu sieltä koskaan kitkettyä Vietnamin yrityksistä huolimatta. Lopulta liike kuivui kasaan, koska sen kyky rekrytoida uusia jäseniä oli viidakossa heikko ja khmerit olivat todenneet kommunismin toimivan huonosti käytännössä. Hämmentävästi ulkovallat jatkoivat punakhmerien tunnustamista maan viralliseksi hallitukseksi vielä kymmenen vuoden ajan. Thaimaa suojeli punakhmerejä Kiinan luvattua, että se lopettaa Thaimaan kommunistien tukemisen. Vietnam vetäytyi Kambodžasta 1991. Pol Pot kuoli luonnollisen kuoleman 72-vuotiaana vuonna 1998.
Entäpä sitten maan nykytila? Kambodžan valtiomuoto on perustuslaillinen monarkia. Kuningas Sihanouk selvisi sodista, pysyi vallan kahvassa ja kuoli vasta 2012. Valtaistuimen peri hänen poikansa Norodom Sihamoni. Maan pääministerinä toimi vuosina 1990-2023 Hun Sen, entinen punakhmer ja sotilaskomentaja, jonka historia on hämärän peitossa. On kuitenkin tiedossa, että Pol Potin puhdistukset ajoivat hänet loikkaamaan Vietnamin puolelle ja Vietnam antoi hänelle roolin uudessa hallituksessa. Hän johti maata yhä diktaattorimaisemmin elkein kunnes luovutti vallan pojalleen vuonna 2024. Vapaita vaaleja maassa ei ole nähty pitkään aikaan ja kun oppositio melkein voitti valtapuolueen muutamia vuosia sitten hallituksen laajamittaisesta vilpistä huolimatta, tärkein oppositiopuolue kiellettiin ja sen johtaja heitettiin vankilaan. Vapaata mediaa ei ole, toisinajattelijoita lukitaan vankiloihin ja kidutetaan. Maa kärsii pahasti korruptiosta ja valtavia määriä metsää on annettu valtion toimesta ulkomaalaisille hakattavaksi. Infrastruktuuri on kärsinyt pahasti sisällissodassa. Kiinalaiset ovat ojentaneet auttavaa kättään ja kuten Laos, maa on muuttumassa hiljakseen kiinalaisten siirtomaaksi. Itse asiassa Kambodžan tilanne on vielä huonompi kuin Laosissa: Kaakkois-Aasian unioni ASEAN ei kykene toimimaan Kiinaa vastaan jos Kiina jotakin perseilee, koska Kiina on ostanut Hun Senin klaanin uskollisuuden itselleen. ASEANin kokouksissa Kambodža kaataa kaikki Pekingiä arvostelevat päätöslauselmat tai toimenpide-ehdotukset. Sanalla sanoen Kambodža on ASEANin Unkari.
Virallisena kielenä Kambodžassa puhutaan khmeriä, jolla on uniikki thaita muistuttava kirjoitusjärjestelmä. Se ei ole varsinaista sukua thaille, mutta molemmissa kielissä on runsaasti lainasanoja sanskritista. Toisin kuin thai, nyky-khmer ei ole tonaalinen kieli. Maan virallinen valuutta on riel, mutta valtiolla on ollut vaikeuksia saada ihmisiä käyttämään sitä. Pääasiallisena maksuvälineenä toimii Yhdysvaltain dollari.
Kambodžan historia on siis yksi Kaakkois-Aasian mielenkiintoisimmista. Sitten takaisin tavanomaisen ohjelman pariin.
Menin taksilla alle kilometrin päässä olevalle bussifirman toimistolle. Siellä minulta pyydettiin 40 dollaria viisumimaksuja. Muut ihmiset toimistolla täyttivät jotakin papereita, ja itsekin olisin mielelläni täyttänyt sellaisen, koska se vaikutti tärkeältä. Minulle ei kuitenkaan annettu kyseistä paperia, vaikka niitä toimistolla olikin. Sitten seurasikin jo pienimuotoinen kaaos, kun bussi tuli paikalle ja ihmiset yrittivät parhaansa mukaan nousta siihen. Matkustajat olivat suurilta osin länsimaalaisia.
Bussi oli iso, ilmastoitu, mukava ja henkilökunta puhui englantia auttaen papereiden täyttämisessä tarvittaessa. Sain kambodžalaisen maahantulokortin täytettäväksi, se piti täyttää kahtena kappaleena. Sitten huristelimme riisipeltojen ja kylien ohi kohti Kamputsean rajaa.
Rajamuodollisuudet sujuivat erittäinkin helposti. Bussifirma ohjasi matkustajat VIP-linjalle raja-asemalla ja antoi Vietnamin puolen rajatarkastukseen kaikkien matkustajien passit kerralla. Nenänpäällään silmälaseja pitävä virkailija tarkasti ja leimasi ne liukuhihnatyönä, ja ~35 ihmisen passintarkastuksessa meni ehkä kymmenen minuuttia.
Raja-asemien välissä kävimme tax-freessä, jossa sai käydä ravintolassa jos halusi. Lisäksi siellä myytiin verotonta viinaa ja länsimaisia luksustuotteita, kuten kelloja.
Sitten oli Kambodžan rajatarkastuksen vuoro. Sama meininki: passit virkailijoille. Odottelimme taas kymmenisen minuuttia, ja sitten passit tuotiin meille takaisin viisumeilla varustettuna. Minun ei tarvinnut maksaa mitään ylimääräistä, lahjoa maahanmuuttopoliisia tai sälkätä mitään muutakaan ihmeellistä, koska maksu oli suoritettu jo toimistolla (35 dollaria viisumista ja 5 dollaria käsittelymaksua) ja bussikuski hoiti puhumisen. Helppoa ja hauskaa kuin lapsen tekeminen. Samalla, kun odottelimme, minulle tultiin kaupittelemaan sim-korttia neljällä dollarilla. Päätin ostaa sellaisen. Vietnamissa käyttämästäni Airalo-liittymästä alkoi olla mobiilidata lopussa ja lisädatan ostaminen oli melkoisen kallista: 5 gigatavua maksoi 20 dollaria. Toinen vaihtoehto oli käyttää Thaimaan liittymää, mutta minulle tarjottiin nyt 15 gigatavua tiedonsiirtoa samalla hintaa kuin thaimaalaisoperaattori tarjosi 4 gigatavua. Ihan hyvä diili siis, ja vaikkei liittymä edes toimisi odotetulla tavalla (esim. se olisi hyvin hidas) niin menetetty rahasumma oli ihan mitätön. Myöhemmin kävi ilmi liittymän olevan sekä melko nopea, että luotettava.
Sitten köröteltiin taas. Tekojärviä, riisiviljelmiä, lootuksia, lehmälaitumia, muoviroskaa tien poskessa.
Matkassa kesti seitsemän tuntia, joka ei ole minulle enää aika eikä mikään. Matkalla kaupungin läpi havaitsin, että suuri osa kylteistä oli kirjoitettu khmerin lisäksi kiinaksi. Sää oli aurinkoinen, taivas sininen ja ilmanlaatu oli ainakin kohtalainen.
Perillä totesin, että GrabCarin ja GrabBiken lisäksi Grab-sovelluksessa oli tilattavana GrabTukTuk. Menin GrabTukTukilla hotellille. En viitsinyt tehdä mitään, koska jalkani oli edelleen vähän kipeä ja olin alkanut ontua hieman. Iho välittömästi merirokon aiheuttaman haavan ympärillä punoitti. Se vaikutti minusta normaalilta tulehdusreaktiolta, mutta ei infektiolta. Jos jalkaterä vaihtaisi muotoa tai väriä, niin menisin lääkäriin. Flunssaoireet olivat sentään hävinneet.
Iltaruokaa tilasin Grabilla, ja se oli erinomaista.
Hotellihuoneessa oli kylpyamme, mutta en voinut käyttää sitä. Joko tulppamekanismi oli rikki, tai en tiennyt miten sitä käytettiin. Päätin valittaa asiasta seuraavana päivänä.